Tyttö sinisessä baskerissa- Pidätkö muotokuvien maalaamisesta?
Totta kai, olen valmistunut taitteellisesta muotokuvien työpajasta. Jopa asetelmassa, jonka tyylilajiin ei kuulu ihminen, haluan maalata sen niin, jotta katsojalle tulisi sellainen tunne, että päähenkilö on lähtenyt hetkeksi pois. Kuvittelen sen tarkasti mielessäni ja maalauksesta jokin varmasti muistuttaa hänestä, kuten auki jäänyt kirja, heitetty hartiahuivi, puoliksi tyhjä teekuppi, tuolilla istuva kissa, jona vasta heräilee, mutta pian juoksee omistajansa perään…
Taiteilijaliiton näyttelyssä, johon osallistuin ensimmäistä kertaa, näytin katsojille taulun ”Tyttö sinisessä baskerissa”, siskoni muotokuvan. Se oli maalattu Serovin muotokuvien inspiroimana, koska pidän kovasti hänen taiteestaan. Kun näyttely oli päättynyt, tulin hakemaan tauluni näyttelystä, mutta en löytänytkään sitä. Kävi ilmi, että se otettiin galleriaan myyntiin. Minä pyysin sen takaisin, koska perhekalleudet ei ole myytävänä.
Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.
Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.