Akatemia - mistä kaikki alkoi

Muistan, kuinka paljon töitä sain tehtyä valmiiksi erityisesti viimeisen kouluvuoden aikana, jotta pääsisin opiskelemaan Taideakatemiaan (Repin-instituuttiin). Se ei ollut helppoa, vaikka opiskelinkin taidealaisessa koulussa (taidelyseo), jonka Repin-instituutti oli kuratoinut

Olin silloin seitsemäntoistavuotias. Lyseoaikana kotikaupunkini Leningrad nimettiin uudelleen Pietariksi, ja myös kotimaan nimi sekä presidentti vaihtuivat. Minulle tärkeintä oli taide ja pyrkiminen eteenpäin elämässä valitulla tiellä.

Yleensä koulupäivä loppui klo 15, sen jälkeen ratikalla tai bussilla reppu selässä täynnä painavia maalaustarvikkeita lähdin valmistujaiskurssille Taideakatemiaan (Repinin instituttiin). Onneksi matka ei kestänyt kolmeakymmentä minuuttia kauempaa.

Suurella luokkatilassa tunti alkoi klo 16, ja maalausvälineiden sekä paletin piti olla valmiina, koska muita kurssilaisia ei saanut häiritä kesken tunnin

Taidekurssin sali on täynnä erillaista väkeä: parrakkaita miehiä, totisia nuoria naisia, kaikki työskentelevät ahkerasti ja hiljaa, hirveän vaativa opettaja, joka puhuu asiat niin kuin ne on.

Se oli aikamoinen jännitys, pääsin kurkistamaan aikuisten elämään. Kolme tuntia maalaamista seisoen elävästä mallista. Saavuin kotiin joskus kahdeksalta illalla. Söin, tein läksyt, kävin suihkussa ja nukkumaan.

Niin meni minun arkipäivät. Lauantaina heräsin, söin ja kävin professorin luona yksityistunneilla, kaikkeen meni n. puoli päivää.

Viikonloppuna: koululäksyt, lukeminen, sommittelu tehtävät akateemisesta koulusta. Muistan mitä minun luokkalaiset epäilivät, ”Et pääse kauas tolla vauhdilla, kohta ei voimasi riitä pääsykokeeseen.”

Niin meni vuosi ja jännitys kasvoi, kun pääsykokeet akatemiaan lähestyi, mutta kaiken sen jaksaa, kun vanhemmat ovat tukena ja auttavat. Selkeä opetus ja valmis oma suunnitelma, silloin  nuorena jaksaa fyysisesti ja henkisesti.

Silloin päätin, että minusta tulee aikuisena taiteilija – halusin kovasti olla taidemaalari ja saada koulutuksen nimenomaan Pietarin taideakatemiasta

Tuntuu todella hyvältä, kun se onnistui. Minä rakastan tätä luovaa työtä. Työni antaa minulle voimaa ja energiaa arkielämään.

Taidelyseota seurasi Pietarin Taideakatemia (per. 1757), ”Repinin Akatemia”, johon pääsin ensi yrittämällä kesällä 1994 läpäistyään vaativat pääsykokeet. Opiskelu Taideakatemiassa kesti kuusi vuotta, jonka jälkeen myönnettään sininen tai punainen diplomi. Valmistuin punaisella diplomilla, mikä tarkoittaa, että arvosanani olivat erinomaiset. Se tuli minulle yllätyksenä.

Diplomi  vastaa suomalaista ylempää korkeakoulututkintoa. Esim. lääkäriksi myös valmistuminen kestää myös kuusi vuotta.

Yksi tärkeimmistä opettajistani Akatemiassa oli taidemaalari ja professori Viktor Rehet (1922–2000). Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs hänen meille oppilailleen kertomansa ajatus: jos taiteilija ei toisinaan pidä itseään maailman parhaana taiteilijana – vaikkapa hetken Rembrandtin veroisena – ei taiteilijan uralla ole helppoa jatkaa. Hän tarkoitti, että ilman vahvaa motivaatiota ja uskoa omaan osaamiseen voimat eivät riitä, sillä taiteilijan polku on täynnä haasteita. Siksi on tärkeää luottaa ajoittain omaan taiteilijuuteensa ja pyrkiä aina parhaaseen mahdolliseen ilmaisuun. 

Meidän professori Rehet oli sen rohkea, että maalasi meidän studentien vieressä ja näytti meille avoimesti oma työskentelytyyliä ja ammattilaisuutta. Valmistuttuaan Taideakatemiasta pääsin taidemaalariliiton jäseneksi ja sain hyvän työtilan Pietarin keskustasta. Alkoi kiivas luomistyö ja osallistuminen eri näyttelyihin.

Vuonna 2002-2012 , siis 10 vuotta, olin toiminut opettajana samassa Taideakatemiaan alaisessa koulussa, mitä olin itse käynyt.