Tarina mikä kävi kaksikymmentä vuotta sitten:)) Rakkaudella tehty.
Svetlana RuohoTyttö sinisessä baskerissa-
Pidätkö muotokuvien maalaamisesta? Totta kai, olen valmistunut taitteellisesta muotokuvien Repin instituutin maalauslaitoksesta, joka oli erikoistunut muotokuva maalaamisen. Välillä jopa asetelmassa, jonka tyylilajiin ei kuulu ihminen, haluan maalata sen niin, jotta katsojalle tulisi sellainen tunne, että päähenkilö on lähtenyt hetkeksi pois. Kuvittelen sen tarkasti mielessäni ja maalauksesta jokin varmasti muistuttaa hänestä, kuten auki jäänyt kirja, heitetty hartiahuivi, puoliksi tyhjä teekuppi, tuolilla istuva kissa, jona vasta heräilee, mutta pian juoksee omistajansa perään... Taiteilijaliiton näyttelyssä, johon osallistuin ensimmäistä kertaa, näytin katsojille taulun "Tyttö sinisessä baskerissa", siskoni muotokuvan. Se oli maalattu Valentin Serovin muotokuvien inspiroimana, koska pidän kovasti hänen taiteestaan. Kun näyttely oli päättynyt, tulin hakemaan tauluni näyttelystä, mutta en löytänytkään sitä. Kävi ilmi, että se otettiin galleriaan myyntiin. Minä pyysin sen takaisin, koska perhekalleudet ei ole myytävänä.