Muotokuva professori Minna Nyströmista, Helsingin yliopiston museon kokoelma.
Prosessi tuntui kiinnostavalta, motivoivalta ja ehkä hieman haastavalta. Tavoitteena oli luoda muotokuva, jossa henkilö on itsensä näköinen ja samalla kuvata myös mallin sisäistä maailmaa. 2024.
Maalaus, 90 x 70 cm.



Työskentelyni kesti useita kuukausia. Prosessi tuntui kiinnostavalta, motivoivalta ja ehkä hieman haastavalta. Tavoitteena oli luoda muotokuva, jossa henkilö on itsensä näköinen ja samalla kuvata myös mallin sisäistä maailmaa ja työelämän merkitystä heijastava teos, koska muotokuva oli tilattu Helsingin yliopiston kokoelmaan.
Maalauksella se onnistuu saada esille taustalla, käsien liikkeillä ja teoksen kokonaisuudella. Teos on maalattu kuitenkin hyvin henkilökohtaisesti. Esimerkiksi puoliabstraktisella taustalla on käytetty Minnan lempivärit, mitkä hehkuu ja kertoo hänen työympäristöstä.
Kiitos professori Minna Nyströmille yhteistyöstä. Lopulta sain aikaan kauniin teoksen ja erittäin hyvää palautetta sekä asiakkaalta että Helsingin yliopiston museolta.
⭐️Ihastuin Svetlanan tekemiin taideteoksiin heti, kun niitä netissä näin, ja onnekseni hän suostui muotokuvani maalaukseen. Oli suuri elämys päästä kurkistamaan taiteilijan arkeen; taiteilijaresidenssin maalien katkuun ja maalausvälineiden maailmaan. Muotokuvan mallina oleminen oli vaivatonta ja keskustelumme avointa ja rakentavaa. Annoin palautetta ja kerroin omia näkemyksiäni, mutta lopulta luotin Svetlanan erinomaiseen ammattitaitoon. Lopputulos ei voisi olla parempi!
- Minna Nyström, professori, Helsingin yliopisto.
⭐️Muotokuva on nyt ripustettu, todella upea maalaus, iso kiitos sinulle!
- Päivi R. Helsingin yliopistomuseon amanuenssi.