Perhe mökin miljöössä

Tämä maalaus on syntymäpäivälahja perheen isälle, jolla on kolme lasta. Syntymäpäiväsankari ja kaikki kolme lasta on kuvattu taulussa. 2024.

Öljy kankaalle, 60 x 70 cm.

€0,00 EUR

Tämä maalaus on syntymäpäivälahja perheen isälle, jolla on kolme lasta. Syntymäpäiväsankari ja kaikki kolme lasta on kuvattu taulussa. Lahjan suunnittelivat hänen vanhempansa. Tilaajat lähettivät minulle sähköpostitse noin 20 valokuvaa. Tämä oli tietenkin suuri apu, mutta myös haaste, koska valokuvissa ihmiset olivat eri kulmista kuvattuna ja maalaukseen piti valita vain yksi näkökulma. Piirustustaitoni ja paljon 10:ien vuosien kokemusta oli todella avuksi tämän työn toteuttamisessa.
Tottakai kaikki ryhmäpotretin henkilöt ovat erittäin tunnistettavia. Maalauksen teema on aurinkoinen kesäpäivä mökkijärven rannalla. Jokainen on omissa puuhissaan ja samalla koko perhe on yhdessä: joku kalastaa, toinen sytyttää nuotiota tai vain seisoo ja halailee. Maalaus on toteutettu öljyväreillä kankaalle. Asiakas oli erittäin tyytyväinen työn laatuun ja aikatauluun. Tästä tuli suuri yllätys ja ihmeellinen lahja koko perheelle.
Autoin asiakkaita myös teoksen kehystämisessä ja valmis muotokuvateos oli noudettu työhuoneeltani Espoosta.