Olemme onnistuneesti järjestäneet maalauskursseja Italiaan. Molemmat kurssit sujuivat erinomaisesti ja nyt minulla on ilo kutsua Italian maalauskurssilaisten näyttelyn avajaisiin, jossa toimin kuvataideopettajana sekä järjestäjänä.
Maalauskurssien jälkeen järjestetään osallistujien yhteisnäyttely, joka toteutuu 26.-7.8.25 tällä kertaa Helsingin keskustassa, Korkeavuorenkadulla Helsingin Kaartinkaupungin korttelissa, aivan Designmuseon ja Punavuoren alueen tuntumassa.
Kyseessä on siis tyylikäs ja keskeinen urbaani taidekortteli, josta löytyy helposti myös kahviloita, design-liikkeitä ja muita kulttuurikohteita.
Näyttelyssä ja erityisesti avajaisessa on hieno mahdollisuus tavata maalauskurssille osallistuneita ja kurssin järjestäjät, sekä nähdä, millaisia tehtäviä, väriyhdistelmiä ja maisemia Italian maalauskurssi on inspiroinut.
"Huhtikuussa 2025 joukko suomalaisia maalareita matkusti Italian lumoavalle Ischian saarelle
intensiivisille maalauskursseille. Kurssien opettajana toimi taidemaalari Svetlana Ruoho, jonka ohjauksessa inspiroiduttiin Napolinlahden väreistä ja upeista maisemista.
Kurssiviikoilla maalattiin pastellinsävyisellä Procidan saarella, historiallisen Aragonesen
linnakesaarella ja La Mortellan upeassa puutarhassa. Kurssien aikana syntyi sarja maalauksia, joiden pohjalta avautuu kesänäyttely “Italian inspiroimat” Helsingissä, Galleria Art Fridassa.
Näyttely on avoinna yleisölle 26.7.-7.8. 25 ja se esittelee kurssilaisten upeita maalauksia, jotka tuovat Ischian keväisen valon ja sitruunapuiden kukoistuksen keskelle suomalaista kaupunkikesää.
Näyttely: Italian inspiroimat
🖼 Paikka: Galleria Art Frida, Helsinki
Avajaiset pe 25.7.25 klo 16.30-19.00 lämpimästi tervetuloa!
🗓 Avoinna: 26.7. – 7.8. 2025 (aukioloajat ilmoitetaan gallerian sivuilla)
Näyttelyyn osallistujat: Maalauskurssin 12 osallistujaa
Ohjaaja: Taidemaalari Svetlana Ruoho, kurssien järjestäjä Saija Nironen
Tervetuloa kokemaan italialaisen maiseman lumo suomalaisen siveltimen kautta!”
Seuraavat kurssit suunnitellaan keväälle 2026. Mikäli olet kiinnostunut, alustavat tiedot löytyy kotisivultani. Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää ja lähetämme tarkemmat kurssitiedot sekä ohjelman.
Voit lukea osallistujien palautteita kotisivultani tästä katsoa reissun tunnelmaa Instagramista @svetlanaruoho.